Sunday, August 4, 2013

whether school is the end of the world or not

Kohta alkaa taas koulut. 

Tarkalleen 9 päivää kesälomaa jäljellä ja kerranki on sellanen olo että kesäloma vois vielä jatkua! Pienempänä oli aina nii siistii ku koulut alko ja sai ostaa uuden koulurepun, äidin kanssa käveltiin kaupungilla etsien täydellistä penaalia ja stabiloita. Olin jo viikkoja ennen koulun alkua nii innostunu kaverien näkemisestä, uusista kouluhaasteista (jota ei ollu sillon kauheen haastavia) ja siitä ekan koulupäivän fiiliksestä, joka toi itsenäisen ja vastuullisen olon. Edellisenä iltana laitoin sohvanreunalle uudet vaatteet jotka laittaisin päälle ekana päivänä. 

Toi kaikki katos vähitellen ylä-asteen ja lukio kuluessa, joka vuosi kesäloma tuntuu lyhyemmältä ja joka vuosi sinne kouluun on tylsempää palata. Koen arjen joksikin peruuttamattomaks. Ihan kun mun elämä loppuis heti kun koulut alkaa, ja vajoaisin koulukirjojen, uusien ihmisten ja kiireiden alle. Ihanku koulujen alettua ei voisi ikinä enää rentoutua ja kaikki aika menis opiskeluun ja tulevaisuudesta stressaamiseen. Onhan se tavallaan näin, muttei ihan kokonaan. 


Mun pitää muistuttaa ittelleni, ettei elämä lopu - arkena ja viikonloppuna pystyn yhä raivaamaan omalle elämälleni tilaa. Lauantaina tulee vielä varmasti olemaan vapaa fiilis. Juhlimaankin kavereiden kanssa varmasti ehtii, ainakin välillä. Koulu ei ole elämän loppu. Voin vieläki kirjottaa blogia, ottaa valokuvia, nähdä kavereita, tehdä pieniä reissuja, leipoa mutakakkuja.

Vaikka mä oon aina ollut sellanen tyyppi, joka stressaa pienimmistäkin asioista ilman hyvää syytä, niin oon mä silti aina pärjännyt koeviikot ja aikaset aamut. En ole lukiolaisena yhtään poikkeava - valitan siitä että pitää herätä seittemältä, syödä koulun moneen kertaan pahaksi todettuja mössöruokia, opiskella kotona, keskittyä tunneilla, olla aina kiva opettajille (myös sellaisille jotka ei tosiaankaan ansaitse sitä) ja kestää jatkuvaa painetta jota 18 vuotiaalle opiskelialle välttämättä tulee. Tulevaisuus. Kirjotukset. Ihmissuhteet. Perheen odotukset. Omat odotukset. Argh. Joskus asiat kasaantuu toistensa päälle. Kaikkien kanssa tulee vaan kestää ja tsempata ilman kesäloman antamaa vapautta ja rentoutta. 

Koulun alkamine inhottaa ja ehkä vähän hermostuttaa. Mulla alkaa nyt kolmannen vuoden "alottaminen puhtaalta pöydältä". Lukion ykkönen oli uusiin ihmisiin tutustumista. Ihania pohjislaisia, paljon parempia tyyppejä kun olisin voinut odottaa lähilukiosta. Sanoin heipat ja lähdin vaihtoon. Vaihtovuosi oli sitten jotain ihan uutta, ja kouluun meno oli joka päivä kuin uusi seikkailu; mitä tahansa saatto tapahtua. Oli paljon vaikeita päiviä. Tutustuin uusiin ihmisiin, ja lopulta piti päästää ne menemään kun palasin takaisin Suomeen. Nyt taas pitäisi alottaa puhtaalta pöydältä ja tutustua uusiin tyyppeihin, joita en ollenkaan tunne. 



Toisaalta odotan sitä kun voi mennä taas sanomaan moi mä oon Roosat, mutta osa musta haluaisi jo pysähtyä paikoilleen tuttujen ja turvallisten ihmisten kanssa. Että kaikki tuntis jo kaikki eikä ois mitään uusien tyyppien monimutkaisuutta, kaikki ois mukavaa ja fiilis ois turvallinen. Valitettavasti tällaselle matkustelijalle kuuluu uudet asiat, ja tässä tapaukses uus luokka-aste on välttämätön. Tunnen sentään tyyppejä lukion kolmannelta. Harmittaa, että pitää nähdä niiden penkkarit ja valmistuminen, kun itsellä ne on edessä vasta vuoden kuluttua. Sentään kakkosvuonna on jotain hienoo; vanhojen tanssit. Lukion kakkonen tuo uusia vastuita, ja pitää alkaa miettimään että mitä sitä kirjottaisi. Ja mitä sitä tulevaisuudessa ihan vakavissaan haluaisi. 

Ihan hauska vuodesta tulee, ja kavereita varmasti syntyy. Mun ongelma on nyrpistely matikanluokan edessä kello 8 aamulla. Tekis mieli sillon ittelekki sanoa että piristyppä vähä, ei tää oo maailmanloppu ;)

Summer's mostly gone with the speed of light. Now it's time for that threaded every-day activity called school to start. 9 days of summer vacation left before the Finnish school starts, and I'm going to my second year in High School. It's a little weird to go back after a long break and studying in the U.S, and I'm both looking forward to it, and hoping that the summer would just go on forever. 

Do you remember the times you were excited about going back to school? Those times as a kid when you would wait for the school to start and prepare yourself by shopping for a new back-bag; by dragging your parents with you to get new school supplies like colorful pens and notebooks. The night before school you would carefully pack everything on the new back-bag, and plan ahead the outfit of the first day. I remember this.



At some point, a few years ago, this all faded and going to school began to be just another horrible responsibility. Every year, summer vacation feels shorter and every year going back to school seems more boring. After a free and relaxing summer, you just want to go on like that forever, without having to deal with the stress, the people and the studying.

But I need to understand that it's not the end of life - I'll still have time to do my thing, see my friends and relax. 

I'll still have the weekends, and I don't (hopefully) have to study every single hour of every day. I'm a High School er  but it's not the end of the world if I fail one test, I can always make it up somehow. 


I'm that one kid who always stresses about every single detail of her life, and when school starts it get worse because of the work load. But I always end up fine, getting good grades, just worrying about it too much. I'm also one of the most normal students; I complain about the early mornings, the teachers and how I have to be nice to them no matter what, the awful cafeteria food (free or not, it sucks), the environment that is sometimes everything but nice, the on-going studying and thinking about the future and coping with my own expectations that are sometimes greater than others'. 

Yes, I have a lot of worries about school, and mostly I just think it's going to be boring and hard, as always. But I'm also happy to go there again, to make something of myself. Feel like I actually have a future. Making new friends (because I'm once again in a new grade lever after spending a year abroad) seems like a tiring idea. On the other hand, I really look forward to meeting new people, saying the "hi, my name is Roosa" and making a little small talk. It's a possibility to meet some great people, and there are never too many great people in your life. In the end, I have to study and feel a little under stress to survive in the society. 

So school, I'm up for a challenge once again!

No comments:

Post a Comment