please let me nail this test

Nyt on mennyt enkun YO kirjotukset, oon vapaa, ja stressitaso on selvästi pudonnut aiemmista viikoista. Kokeista nyt sanottakoon vaan, että ne ei mennyt niin hyvin kun oisin halunnut, oon ehkä vähän pettynyt. Totta, nyt on ainakin ollut se kokemus. Jos pitää uusia, niin ainakin se on tuttu juttu, eikä tarvitse stressata tarjottimista, eväistä, kynistä (joita ei sittenkään kuulemma tarvinnut teipata jesarilla) ja siitä milloin siellä koululla nyt piti olla. 

Kaikkein vaikeinta oli keskittyminen. Kuinkan moni jaksaa ajatella kuusi tuntia putkeen samaa asiaa? Mun ajatukset lähtee vaeltelemaan n. 3 minuuttin kuluessa, ihan sama mitä teen. Sataakohan ulkona. Jäiköhän ne farkut pesukoneeseen. Pitää ostaa buranaa. Vitsi ois kiva mennä Espanjaan. Siel sais paellaa. Ja kaikkee vielä pahempaa. Ajatukset ei vaan suostu pysymään järjestyksessä, eikä niitä voi komentaa niin hyvin kun haluaisin. Onneksi keskittyminen kesti hyvin pari tuntia, joten sain aika onnistuneesti täytettyä YO vihkosen (vaikka monissa kohtaa olisi tehnyt mieli huutaa ääneen että eikö nää kaikki nyt helvetti käy tähän ihan yhtän hyvin, ja todentotta hermot meni). Esseessä tuli sitten ongelma, mieli oli silloin jo täyttä puuroa eikä se onnistunut kauheen hyvin. Voi voi. Aina ei onnistu, en edes minä, joka ajattelin että ainoa helppo osuus YO-kokeesta on varmasti se essee, koska olen niin tällanen kirjottelijapersoona. 

Ei se sitten ollukkaan niin helppoa, kirjottaa annetusta aiheesta, sadan nuoren ympäröimänä, kello tikittäen, puoliksi syöty leipä pöydällä, koko ajan hirvee vessahätä, ja sellanen fiilis että "tää ratkasee sun koko elämän, joten älä nyt mokaa".

Mutta loppujen lopuksi on ihan hyvät fiilikset; nyt on saatu kokeet startattua, tiedän suunnilleen miten kaikki sujuu ja osaan vähän valmistautua tulevaan. Kunhan nyt vielä keksisin, että mitkä kaikki aineet nyt kirjotan. 

Tässäpä minä ja "nahkaleggarit ja ihanan iso villapaita" asuni jostain viime viikon uumenista. Ja päähän vaan mun klassinen "what's up", jota rakastan, koska kaikki aina kysyy mun kuulumisia kun ne tulee vastaan. Ja sen on vaan tän pipon ansiota. 

jumper and beanie - Bik Bok / leggings - Gina Tricot / shoes - Din Sko

Here's me with my favorite white jumper and a pair of fake leather leggings, and last but not least my ultimate "what's up" beanie, which always makes my day. People come to me, saying "what's up". First I think they're asking me, but then I realize that hey, it says so in my hat - no one, at least a stranger, would come to me and say "what's up". So I love my little beanie; it gives me hope of a more social world where it's totally acceptable to say hi to anyone.

So what's up with me lately? I had my English matriculation test, and I'm so glad that it's over. My stress levels have definitely dropped.  It's over. About the test, it was hard. I don't think I did all that I could have done, which is why I'm a little disappointed, but I still think it was a great experience, and at least I now know what I'll be facing with the other tests next year. The whole process is a little tricky if you haven't experienced it; remember, no foreign writing anywhere in your clothes, take your lunch in an see-through container, if you have writing in your pencils cover them with tape (no wait that last one was just something I thought we were supposed to do) and so on. A lot of rules. And then you have six hours to do the test, surrounded with other nervous young people, all thinking the same thing "please let me nail this test". And then you need to focus for six hours, and it is not easy. Who can say they can focus on one thing for many hours? My thoughts start wandering around immediately. What's mom making for dinner. Did I leave those jeans in the washing machine. I really want to go to Spain again. They have Paella. I'm hungry. And it just keeps getting worse - I can't control my thinking and it sometimes makes me crazy. 

However, I'm feeling pretty good right now about the test. It's done and I can always do it again next year if I'm not satisfied with it. It's just another one of those school related experiences that you have to face, no matter how much they scare or annoy you.