The family resemblance

Hyvää isänpäivää! Tämä viikonloppu meni ruuan ja sukuloinnin merkeissä. 

Meidän suku ei ole semmonen joka kokoontuu yhteen joka viikko, vaan me nähdään todella harvoin. Osasyy on varmaan meillä suvun nuorilla, kun meillä on aikalailla omat juttumme, eikä aikuisen kanssa hengailu houkuta. Lisäksi mun suku ei ole kauheen suuri; mulla on vaan muutama serkku ja ne on melkein kaikki jo aikuisia. Mun ikäisiä serkkuja ei löydy. Tänään oli pienimuotoinen kokoontuminen pitsan merkeissä mummolassa, lisänä jälkkärit ja kahvittelut. Kaikki ihmetteli miten mun tukka oli kasvanut ja miten yhtäkkiä musta oli tullut 18, mulla on ajokortti ja juon kahvia. Voi kummaa. Oli ihan hauskaa nähdä välillä sukulaisia, vaikka ei me hirveän läheisiä ollakaan. Suku on aina pahin, vai miten se menikään! 

Eilen käytiin perheen kesken syömässä ihan Helsingissä äidin synttäreiden kunniaksi. En ole mikään ravintolakriitikko, mutta se paikka missä me syötiin oli niin hyvä, että laitan nyt oikeen nettisivun tähän http://ilbucatino.fi/ . Olen ollut kerran Italiassa, ja voin sanoa että tämä ruoka mitä me eilen syötiin oli ihan satavarmasti yhtä hyvää. Kannattaa käydä vaikka perheen kanssa syömässä tuolla! Ei mikään kauheen halpa paikka, mutta järkyttävän hyvää ruokaa.

Perhe ja sukulaiset on sinänsä jännä yhdistelmä, että ne yleensä pysyy elämässä kun kaverit ja poikaystävät vaihtuu. Vaikka kaverit ja poikaystävät valitaan itse, ja perhe vaan tulee automaattisesti. Missä logiikka? Perhe on kuin jotain sellaista, mitä ei helpolla menetä vaikka kuinka mokailisi ja riehuisi. Kuitenkin tunnen monia, jotka eivät ole tyytyväisiä perheeseensä tai sukulaisiinsa. Omaa sukuaan kun ei voi valita, toisin kuin ihmiset joiden kanssa hengailee vapaa-ajallaan. Suku on vain jotain, joka vahingossa tupattiin yhteen ja kaikkien pitäisi tulla toimeen toistensa kanssa. Jotkut ihmiset ovat kuin paita ja peppu mummojensa ja vaariensa ja serkkujensa kanssa, kun taas toiset näkevät niitä vain kun täytyy. Perheiden välillä on loputtomasti eroja, varmaan riippuen siitä miten luonteet sattuu natsaamaan. 

Mitä olen itse huomannut kun on kasvanut lapsesta tällaiseksi nuoreksi aikuiseksi, on se kuinka paljon suku tosiaan muistuttaa toisiaan. Omassa itsessä sekä muissa suvun lapsissa näkee paljon ulkonäöllistä ja luonteellista samankaltaisuutta aikuisiin. Lapsena näitä yhtäläisyyksiä ei nähnyt, mutta nyt 18 vuotiaana se on erittäin selkeää ja pystyn välillä tunnistamaan että "hei, nytpä olin aivan äidin tai isän kaltainen". Aina haluaa olla niin omanlaisensa, mutta tuloksena on että kasvaa vanhempien kaltaiseksi. Ollaanko me kaikki vaan vanhempien nuorempi versio? Eihän me ikinä tulla tietämään, millaisia meidän vanhempamme olivat nuorina. Ehkä ne olivat ihan samanlaisa kuin me nyt, ja geenit on todella vaikuttaneet paljon. Jännää miettiä, että ehkä äiti oli samanlainen kuin minä silloin 70-kuvulla. 

Kyllä se suku on aina pahin, mutta onse myös paras. 

Meikäläisen uusin ostos löytyi perjantaina vahingossa Zarasta. Olen jo kauan ihaillut siellä takkeja, ja haaveillut että olisi varaa ostaa niitä parinsadan ihanuuksia. No, löytyipä tällainen 40 euron takki ja päätin ostaa kun oli se vaan nyt niin ihana. Rakastan tällasia miestentakin tyylisiä. Tää ei oo kuitenkaan sellainen liian iso niinkun jotkut takit (ne menee musta ihan yli) vaan juuri sopiva. Musta takki sopii lisäksi kaiken kanssa, joten en varmasti tule katumaan tän ostosta.

On Friday I went to Zara to just check out if they have these jeans for my sister, and I saw the coats that I've been dying to buy. The ones that cost about 100-200 €. I admired them for a moment and tried some on, you know just for fun, but then I found this coat. It was perfect, and only 39,95 €, so I could afford it. I bought it, couldn't resist the perfect coat. I've been looking for a coat that has this style, but many of them are really big which I don't like. It's one thing to look like a man's coat, but it has to fit. This one does, and it's also black, which means that it goes with practically everything. I definitely don't regret buying this on the moment I saw it! 

Siskoni autteli kuvaamisessa taas kerran! 

Today was Father's day in Finland. To celebrate, we headed to our grandparent's to have some pizza and just get together with some relatives. Our whole family doesn't get together often, just for special occasions. It's partly because me and other young people in our family don't have the time or the energy to see the older folks and talk awkwardly. I don't have a very large family, and most of my cousins are all grown up and they have their own families now. However, we did get our younger cousin, my grandparents from my dad's side and his sisters family to join us today, and it ended up being fun.

As we grow older, it seems more and more obvious that everyone in the family are somewhat alike. That's what I saw today.

Us kids, we grow up looking like our parents and acting like them. I can also see resemblance with my parents and their parents. I couldn't see any of this when I was younger; I didn't care and I didn't notice. We all want to be something else than our parents, and we try to act differently and be ourselves to avoid the awful fate of being just like our parents.

Still, do we just end up just like our parents? It's hard to know, because we haven't seen our parents when they were young. After all, they might have been exactly like we are right now. It's sort of creepy to think that somewhere in the 70's there was a person like you. Of course, even if the genes were that effective, the environment has to have something to do with what we end up looking and being like, right?

I sometimes do things and say things, and then I think that "wow that's exactly what my mom would've done". It doesn't matter how much I try to deny it, but I guess I've become a bit like them. My sister and I are also a little alike. 

Family is weird, because it usually sticks around even thought friends and boyfriends might change. This random group that was united by accident just always stays, no matter what you do or say, even thought you couldn't choose this group, and they were just assigned to you, and your friends are the ones you choose. Where's the logic in this? Some people love their family, some people hate their family. They say that family is the worst, but for me, they're also the best, and I do want to get together with them. Even if it was only once a year.